EtusivuAjankohtaistaKoor-lehtiSuomi-Somalia seura../Somalia Galleria Yhteystiedot

 

 

MYÖTÄ- JA VASTAMÄESSÄ

 

Olisipa se jo jotakin jos nyt voisin kirjoittaa, että kaikki on muuttunut Somaliassa. Yht’äkkiä löytyi yhteisymmärrys ja sopu. Aseet kerättiin pois ja aseelliseen varusteluun käytetyt varat päätettiin ohjata lasten opettamiseen, sillä tulevaisuuden lupaus on lapsissa. Onko tämä unta vai totta? Haluaisin kirjottaa nämä sanat ja että ne olisivat kaikki tosia.

Mikä olisikaan hienompaa kuin kertoa tämä uutinen Suomi-Somalia Seuran täyttäessä kaksikymmentä vuotta.

Olemme luoneet katseen menneisyyteen ja koonneet mielenkiintoisia ajatuskulkuja menneiltä vuosilta. Niin kuin ministeri Paula Lehtomäki muistutti kansalaisjärjestöseminaarissa äskettäin, kehitysyhteistyössäkin tärkein resurssi on ajattelu ja älyllinen panos. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan puheenvuoro kulttuurien kohtaamisesta antaa polttoainetta omalle ajattelulle.

Katsoessamme vanhoja Koor- ja Somalia tiedotuslehtiä luemme sieltä artikkeleita, jotka voitaisiin yhtä hyvin kirjoittaa tänään, ainakin eteläisen Somalian osalta. Sisällissota, 1990-luvun alussa, on jättänyt maan hajanaisuuden tilaan, josta ei ole toivuttu vieläkään pohjoista Somalimaata lukuunottamatta. Kaikki tarpeellinen puuttuu, koulutus, terveydenhuolto ja ennenkaikkea viisas hallinto, jonka tavoitteena olisi yhdistää ja rakentaa puitteet Somalian kansalle niin, että voitaisiin elää rauhassa ja rakkaudessa: tarvittaisiin raikas kevätsade ja lupaus uudesta sadosta.

Lehtemme nimi on kamelinkello, Koor. Kameli on Somaliassa kuten muuallakin Pohjois-Afrikan ja Arabian aavikoilla jokapäiväisen elämän ehto. Kameli antaa maitoa josta valmistetaan voita ja juustoa. Minulle tuli Somaliassa 1980-luvulla asuessani selväksi, että kameli edustaa vaurautta ja on monien kertomusten ja laulujen aihe paimentolaisen karussa mutta arvokkaassa elämäntavassa. Kameli on myös vientituote Arabimaihin. Kamelikaravaanit ovat perinteisesti kuljettaneet tavarat rannikolta sisämaahan samoinkuin uutiset, joita kuljetettiin kertomusten ja laulujen salapuvussa, varsinkin jos kyse oli jostain poliittisesta arasta tai hyvin henkilökohtaisesta asiasta.

Yössä vaeltava kamelilauma seuraa johtajakamelin kelloa ja vaeltaa lähes äänettömästi, koska kamelin ruumiinpaino lepää pehmeiden anturoiden päällä ja vain sorkkien etuosat koskettavat maata. Hiljainen kamelilauma yössä on yksi vaikuttavimmista luonnonkokemuksistani Somaliassa.

Hollantilaisen parlamentaarikon somalialaisyntyisen Ayaan Hirsi Alin artikkeli ”kadonneista naisista” paljastaa tutkimuksia ja tilastoja, joiden mukaan sukupuoleen kohdistuva väkivalta on uskomattoman rajua. Joka vuosi puolestatoista kolmeenmiljoonaan naista ja tyttöä menettää henkensä sukupuoleen kohdistuvan väkivallan tai hylkäämisen takia.

Ayaan haluaa herättää ajatuksia ja pohtia mahdollisuuksia epäkohtiinpuuttumiseen. Hänen mielestään lännessä kahden viime vuosisdana aikana naisten parantunut kohtelu on johtanut rauhaan ja vakaampaan edistykseen. Aivan kuten panimme lopun orjuudelle, meidän täytyy lopettaa ’gendercide’, toteaa Ayaan.

Runous on somalialaista sanataidetta. Leppävaaran kirjastossa järjestetyt somalikirjallisuuden messut olivat tuottaneet paikalle runoilija Khalid Ali-Gul’in, joka esitti runonsa puun ja ihmisen vuoropuhelusta: mies oli aikeissa kaataa puun, mutta puu kertoi, että suruissaan ihmiset tulivat lepäämään sen alle ja saamaan lophtua ja perusteli muutenkin, miksi sitä ei saa kaataa. Puu sai jatkaa elämäänsä. Khalid käytti puuta myös esimerkkinä kertoessaan kuinka moneen haaraan somalirunous jakautuu.

Nyt elämme suuren juhlan odotuksessa, sillä Suomi-Somalia Seura juhlii 20 työntäyteistä vuottaan Caisassa huhtikuun lopulla.


Soo dhowaada!   Tervetuloa!
Inari Virmakoski,
pääkirjoitus Koor 1/2006

Jos haluat lukea koko lehden, ota yhteyttä
Suomi-Somalia seura ry
PL 242
00121 Helsinki
info@koor.fi




MOGADISHU ELÄÄ! Kuva Galleria


Koor

kulttuuria & tiedonvälitystä

 
(c) copyright Koor 1986 - 2005